Löydä oma juttusi

Paikkakunta

Ikäluokka

Harrastus

Mikä on sinun oma juttu?

.

Tietoa meistä

Omajuttu.fi on valtakunnallinen hakupalvelu, jonka avulla voi etsiä lapselle tai nuorelle harrastuksen.

Harrastusmahdollisuuksia Suomi on täynnä, mutta useasti sen oikean löytäminen ei kuitenkaan ole kovin helppoa. Olemme kehittäneet palvelun, jonka avulla voi jatkossa etsiä harrastusta kaupungin, ikäluokan, lajin tai jopa sen perusteella, että mitä lapsi tai nuori tykkää tehdä. 

Lasten ja nuorten syrjäytyminen nousee nykyään puheissa esiin entistä enemmän. Me, jotka olemme harrastaneet ikämme, tiedämme mitä kaikkea olemme siltä saaneet. Yksi tärkeimmistä asioista ovat ystävät, joiden tuki on ollut elämän varrella mittaamattoman arvokasta. Harrastuksissa kohtaavat usein yhteiset mielenkiinnon kohteet, joten harrastusten kautta solmitut ystävyyssuhteet säilyvät yleensä läpi elämän. 

Sivustoa kehitettäessä olemme pyrkineet ottamaan huomioon myös varhaiskasvatuksen piirissä työskentelevät henkilöt. Palvelusta tulee toivottavasti olemaan apua myös sosiaalipuolen toimijoille. Jatkossa he pystyvät yhdessä lapsen kanssa suoraan katselemaan, mitä harrastusmahdollisuuksia lähistöltä löytyy. Ja ennen kaikkea lapset ja nuoret näkevät sen, että vaihtoehtoja on yllättävän paljon ja sellaisiakin, joita ei tavallisesti edes tulisi ajatelleeksi.

 

Lisätietoja palvelusta
Jani Kujanpää
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 
050 327 9929


Lisätietoja sivustosta
Tero Saarela 
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 
050 553 4013

Yhteistyössä

 

Yhteystiedot

Sähköposti: info[at]omajuttu.fi

© 2017 Omajuttu.fi

Seuraa meitä